Powerin löytötavaraa - katso sivun alalaidassa power.doc
Tsempin A-tytöt ja
A-pojat kultakantaan Powerissa,
B-tytöt hienosti neljänsiä
Joka vuotinen
lentopalloilun suurtapahtuma Power Cup järjestettiintänä kesänä Savonlinnassa 5-8.6. Turnaus oli
järjestyksessään 24. Turnaus kiertää vuosittain 5 eri alueella. Nyt oli idän
vuoro hoitaa järjestelyt.
Turnaukseen osallistui 179
eri seurasta 930 joukkuetta ja pelaajia oli yli 8000, joten vilskettä ja vilinää
oli kesäinen Savonlinna täynnä.
Tänä vuonna oli
kiinnitetty huomiota myös ympäristöasioihin ns. Pelasta Pallo-kampanjan avulla,
joka on kolmevuotinen Power Cup -tapahtuman ilmastonmuutoskampanja. Tavoitteena
on tuoda esille, miten jokainen voi pienillä teoilla vaikuttaa
ilmastonmuutosongelmaan. Käytännössä se toteutettiin mm. jätteiden lajitteluna
tapahtuman aikana.
Tsempin poweritunnelmaa
Tsemppiläiset ovat jo
lukuisina vuosina olleet suurella joukolla mukana tapahtumassa. Myös tämän kesän
tapahtumaan osallistui lukuisa määrä pelaajia, valmentajia, huoltajia ja
kannatusjoukkoja. Eri ikäisten sarjoihin osallistui yhteensä 16 joukkuetta.
Matkaan lähdettiin
torstaiaamuna kahdella linja-autolla. Perillä majoituttiin Talvisalon koululle,
jossa kisapassit ja paidat jaettiin osallistujille.
Ensimmäiset pelit alkoivat
B-F -ikäisillätorstaina, joten
tunnelmaan päästiin jo saman päivän aikana. Pelejä pelattiin Talvisalon kentillä,
Kellarpellossa,ja Aapelinhovissa.
Illalla oli avajaisten
vuoro. Ne järjestettiin Savonlinnan torilla, jossa esiintyjänä nähtiin
Kristiina Brask.
Pelit jatkuivat
perjantaina heti aamuyhdeksästä alkaen pitkälle iltapäivään ja sama toistui
lauantaina. Myös A-ikäiset pääsivät tuolloin pelien makuun Heikinpohjan
pelikentillä, kun heidän sarjansa alkoivat
Sunnuntaina pelattiin
sijoitusotteluita sekä finaalit, jotka oli koottuKellarpellon pelialueelle.
A-tyttöjen matka
kultamitaliin
A-tyttöjen urakka alkoi
lauantaina Heikinpohjan kentillä alkusarjan kolmella pelillä. Vastaan tulivat
Kauhavan Wisa, Turengin Sarastus ja Myllyojan Masters. Kaikista kolmesta
ottelusta tytöt ottivat selkeät 2-0 voitot ollen oman lohkonsa ykkösiä.
Iltapäivällä pelattiin
jatkosarjan pelit. Tsemppi sai vastaansa Loimaan Jankon, jonka se voitti
helposti 2-0. Toisessa pelissä vastustajana oli Kausalan Yritys, joka voitti
ensimmäisen erän, mutta kaksi seuraavaa oli Tsempin näytöstä. Ottelu Tsempille
2-1, joten myös jatkosarjan ykköspaikka kirjattiin Tsempin nimiin.
Sunnuntaiaamuna tyttöjen
pelit alkoivat jo klo 8. Vastustajaksi tuli Vaasan Vasama. Kolmen erän jälkeen
Tsemppi kirjattiin voittajaksi. Seuraava peli hallitsevaa Suomen mestaria Euran
Raikua vastaan ratkaisisi paikan finaaliin tai pronssipeliin. Eura veikin
ensimmäisen erän, mutta Tsemppi kaksi seuraavaa, joten tie finaaliin oli
selvitetty.
Finaalissa vastaan tuli
Kuusamon Pallo-Karhut. Kaksi ensimmäistä erää oli tasaista vääntöä kummankin
viedessä erän nimiinsä (25-21, 23-25). Kolmannessa erässä Tsempin tytöt näyttivät
Pakalle parasta osaamistaan vieden erän selkeästi 15-7.
Kurinalainen ja
uhrautuvainen pelaaminen sekä hyvät yöunet takasivat voitot, joten ansaitusti
kultamitalit ripustettiin tyttöjen kaulaan.
Monet nykyisistä A-tytöistä
olivat C-junnuina ensimmäisen kerran loppuottelussa 2004 Rovaniemen Power
Cupissa. Silloin virolaiset veivät ykköstilan. Välivuosina tytöt keikkuivat
koko ajan kymmenen parhaan tuntumassa. Viime vuonna Lahdessa tytöt olivat jälleen
hopealla, kun Pihtiputaan Ploki juhli voittajana. Tänä vuonna kaikki menikin
sitten nappiin: yhtään häviötä ei tullut.
Turnausvalmentajana
Savonlinnassa tytöillä oli “Empo” Elina Heiskanen, joka itse pelaa ensi
kaudella Eurassa. Pitkään, myös viime kaudella, tyttöjen valmentajana toiminut
Juha Ovaskainen kertoi seuranneensa kotona tyttöjen Savonlinnan alkupelien
menestystä. “Empo sai tytöt pelaamaan hyvin omalla tasollaan. Kun sain viestin
loppuottelusta, lähdin kohti Savonlinnaa. Luotin ja tunsin vahvasti, että nyt
se kulta tulee. On…on ne hyviä tyttöjä”, kiteytti Juha tuntojaan heti
loppuottelun jälkeen.
Joukkueessa uurastivat
Sini Korhonen, Heidi Harjula, Tytti Lyytikäinen, Jaana Roini, Eveliina
Sapattinen, Henna Ovaskainen ja Sanna Häkkinen.
A-poikien matka
Powerkultaa
Tsempin A-poikien pelit
alkoivat lauantaina Tallinnan Kalevia vastaan 2-0 voitolla. Ensimmäinen erä
meni hieman kenttään ja ulkopelaamiseen totutellessa, mutta pian homma alkoi
toimia passari Matias Kataisen johdolla totuttuun tyyliin. Samat lukemat
tulivat taululle myös seuraaville vastustajille jotka olivat Kajaanin NMKY,
Mutalan Riento ja Kosken Kaiku, joka oli alkusarjan kakkonen. Mutalan Rientoa
vastaan lataus oli ehkä muita suurempi, koska muistissa oli SM-lopputurnauksen
tappio puolivälierissä.
Tsemppi lähti
lohkovoittajana toisen lohkon kakkoseksi sijoittunutta Mikkelin Passareita
vastaan lauantaiaamun välieräpeliin. Mikkeli oli saanut viime hetken
vahvistuksen hakkuriksi, ensi kaudelle Pateriin tulevan, Dimitri Borichevin.
Pojat pelasivat ehkä koko
turnauksen parhaan pelinsä ja Passarit kaatui selvin 2-0 lukemin. Laitapelaajat
Juhani Hakala ja Herkko Heiskanen nostivat pallot tarkasti nyt passarina
pelanneen Matti Pöntisen käsiin.
Kun nostopeli ja varsinkin
kenttäpuolustus toimivat hyvin, olivat keskimiehemme Markus Väisänen ja Miika
Manninen lähes pitelemättömiä, luvut Tsempille 2-0 (25–13, 25–15).
Voiton myötä matka eteni
Kellarpellon loppuottelukentälle, jossa vastaan asettui Viialan A-volley.
Ensimmäinen erä taisi mennä lievän jännityksen ja tuulenpuuskien piikkiin,
jotka haittasivat nosto- ja passipeliämme. Erä meni A-volleylle luvuin 16–25.
Toiseen erään joukkue sai kasattua itsensä kokoon ja vahvan syöttöpelin turvin
pääsimme johto asemaan, joka säilyi erän loppuun asti (25–12).Kolmannen erän alussa Miika Mannisen syötöt
rikkoivat tehokkaasti vastustajan hyökkäyspeliä. Kenttäpuolustuksemme toimi
hyvin libero Ville Tarvosen johdolla ja saimme vastustajan hyökkäykset
poimittua peliin, joista onnistuimme tekemään ns. omia pisteitä. Hakkurina
pelannut Joona Manninen intoutui erän edetessä ja takoi palloa vastustajan
kenttään kovalla teholla. Viimeinen piste tuli vastustajan jujun mentyä leveäksi,
joten voittotanssi sai alkaa.
Power-kulta oli -90 luvun
syntyneiden poikien ensimmäinen. Hopeaa ja pronssia oli tullut jo aikaisemmilta
vuosilta. Voitto oli balsamia SM-lopputurnauksen pettymykselle ja tuo uutta
intoa harjoitteluun.
Tsempin A-poikien joukkue:
Juhani Hakala, Herkko Heiskanen, Aaro ja Matias Katainen, Miika ja Joona
Manninen, Samuli Marttinen, Matti Pöntinen, Ville Tarvonen, Ville Tyrväinen,
Markus Väisänen, valmentajat Tapio Heiskanen, Esko Tarvonen ja huoltaja Ossi Väisänen.
PS. kiitos
kannustusjoukoille ja huoltoporukalle!
B-tytöille 4.sija
B-tytöt pelasivat torstain
ensimmäisen pelinsä Salpista vastaan häviten sen niukasti 1-2. Perjantaina oli
luvassa neljä ottelua, joista kaikista tytöt hoitivat voiton kotiin. Loimaan
Jankko kaatui puhtaasti 2-0, Kuusamon Pallo-Karhut 2-1, Laihian Luja 2-0 ja
Messukylän Toverit 2-1.Sijoitus alkusarjan jälkeen oli toinen.
Ottelut jatkuivat lauantaina
jatkosarjan peleillä. Vilppulan Tähti kaatui ensimmäisessä pelissä 2-1. Toisen
pelin vastustaja oli Joensuun Prihat, joka oli tuttu jo talven sarjapeleistä. Prihojen
pitkiä tyttöjä vilisevä joukkue kaatui puhtaasti 2-0. Seuraavana vastaan tuli
suomen mestari Euran Raiku. Tytöt pelasivat upean pelin, vaikka tappio tulikin
1-2. Uusi kohtaaminen ensimmäisen päivän vastustajan Salpiksen kanssa oli päivän
trilleri. Tytöt tasoittivat puntit voittaen Salpiksen 2-0. Viimeisenä vastaan
tuli Leppävirran Viri, joka oli hävinnyt kaikki ottelunsa. Paukut alkoivat olla
jo lopussa päivän viidennessä ottelussa ja Viri veikin ensimmäisen erän. Voitto
kuitenkin puristettiin lopulta erin 2-1. Tuloksena oli pääsy neljän parhaan
joukkoon sunnuntain peleihin.
Sunnuntaina pelit alkoivat
vasta yhdeltätoista. Vastustaja Mäntyharjun Virkistys oli tytöille tuttu talven
salipeleistä. Pelissä panoksena oli pääsy finaaliin. Tsemppi vei ensimmäisen erän
lukemin 25-21, Mävi toisen 25-21 ja harmittavasti myös kolmannen 15-7, joten tyttöjen
oli tyytyminen pronssipeliin. Siinä vastaan tuli Puma-Volley, joka vei voiton
suoraan 2-0. Neljäs sija oli kuitenkin joukkueelle upea saavutus ottaen
huomioon joukkueen lyhyyden (keskipituus 165). Sijoitus toi lohtua siihen, että
tytöt eivät päässeet SM-finaaleihin salilentopallossa. Pelit antoivat kuitenkin
itseluottamusta, että joukkue kuuluu kymmenen parhaan joukkoon B-ikäisissä. Menestyksekkäässä
joukkueessa pelasivat Katja Kantanen, Meri Laukkanen, Jaana Häkkinen, Iida
Sojakka, Milla Hiekka, Emmi Vahtermo, Sara Hattunen ja Roosa Pekkarinen. Valmentajana
Kirsti Kantanen.
Kaikkien Tsempin
joukkueiden sijoitukset
(suluissa sarjaan
osallistuneiden joukkueiden määrä)
A-tytöt; kultaa (33)
A-pojat; kultaa (11)
B-tytöt; 4.sija (38)
B-pojat; 20.sija (30)
C-tytöt 1; 25.sija (76)
C-tytöt 2; 32.sija (76)
C-tytöt Super 1; 18.sija (78)
C-tytöt Super 2; 14.sija (78)
C-pojat; 21.sija (38)
D-tytöt 1; 57.sija (78)
D-tytöt 2; 38.sija (78)
D-pojat; 15.sija (54)
E-tytöt; 12.sija (52)
E-pojat; 18.sija (35)
E-sekajoukkue; 7.sija (8)
F-sekajoukkue; 5.sija (6)
Ensi vuonna Power Cup
-turnaus järjestetään Oulussa. Sitä odotellessa!!!!