Pieksämäen Tsemppi / Toimintakertomus 2009 Tänään on 5. syyskuuta 2010

Toimintakertomus 2009

JOHDANTO

 

Vuosittain on voinut iloisesti todeta, että Pieksämäen Tsempin toiminta joko vahvistuu tai pysyy ennallaan. Se on ollut yli kaksikymmentä vuotta juniorityötä tehneeltä seuralta suoranainen ihme. On riittänyt junnuja, on riittänyt valmentajia.

 

Vuosi 2009 antoi merkkejä toiminnan pienestä hiipumises-

ta; juniorimäärä oli selvässä laskussa, myöskin tämän vuoden Power cupiin on lähtemässä vähemmän junnuja kuin ennen.

 

Tässä on vakavan mietinnän paikka. Miten seura pysyy siinä asemassa (kaupungin suurin urheiluseura), mikä sillä on tähän asti ollut, miten kasvatukselliset tavoitteet saadaan säilymään seurassa, onko seuraorgani-

saatiossa kehittämistä, miten saadaan uusia toimijoita joka alueelle?

 

Näissä kysymyksissä on Pieksämäen Tsempillä todella miettimisen paikka. Mutta toki vuosi 2009 toi mukanaan paljon positiivisiakin asioita. LIKE –hanke etenee seurassa hyvin. Fitvolleysta ollaan kehittämässä oivaa harrastemuotoa niin virkistys- kuin perhetoimintaankin.

 

Talkoohenkeä on tarvittu ja tarvitaan edelleen Poleenin narikan hoidossa. Kiitettävästi seuraväki on asian ottanut vastaan. Intoa tarvitaankin, koska narikka on meillä vielä kaksi vuotta. Poleenin narikka on auttamassa siinä, ettei suuria korotuksia pelaajamaksuihin tarvitse harkita. Tsemppiä talkoisiin, kaikki tsemppiläiset.

 

Viime kesän hyvin onnistunut Junnu-beach tarvitsee myös toimijoita. Siksi olemme syksyn aikana puuhanneet beach-jaostoa, joka on kerännytkin aktiiveja puolelleen.

 

Ehkäpä tuollaisia toimintaryhmiä tarvitsemme enemmänkin. Ryhmiä, joiden jäsenet hoitavat yhtä sektoria seurassa. Näin syntyisi mielekkäitä tehtäviä ja lisää uusia vastuunkantajia. Heitä seura tarvitsee koko ajan. He ovat seuratyölle korvaamattomia. Tervetuloa toimimaan!

 

Heikki Holopainen, puheenjohtaja

 

 

1) HALLINTO

 

Seuran puheenjohtajana toimi Heikki Holopainen ja varapuheenjohtajana Jorma Laasonen. Muut johtokunnan jäsenet olivat Juha Korhonen, Tuula Poimala-Ylönen, Tarja Laitinen, Sari Kuivalainen (sihteeri), Pentti Kuparinen ja Jorma Laasonen. Rahastonhoitajana toimi Juha Korhonen. Johtokunnassa läsnäolo- ja puheoikeus oli valmennuspäällikkö Jari Lappalaisella ja junioripäällikkö Jari Tickillä.

Johtokunta kokoontui 14 kertaa vuonna 2009.

 

 

2) JÄSENISTÖ

 

Seurassa oli vuoden 2009 lopussa 422 jäsentä, joista 283 alle 18-vuotiaita.

Harjoituksissa säännöllisesti käyvien pelaajien määrä oli 175, joista Taaperot+ liikkarilaiset 30 kpl,
F - D 50 kpl, C - A 80 kpl sekä miehet ja naiset 15.

Toimivia valmentajia seurassa oli 45.

 

 

3) JAOSTOJEN TOIMINTA

 

- Nuorisotiimi järjesti Hiekanpään rannalla Juniori Beach volley-turnauksen 25 – 26.7.2009,

joka oli valtakunnallista Juniori Pro Tour-kiertuetta. Pieksämäen turnaukseen osallistui yhteensä 95  paria, joista tyttöjen sarjoissa 52  paria ja poikien 43 paria. Turnausjärjestelyt saivat jälleen kerran osanottajilta suurta kiitosta.

 

- Lentopalloliiton junior beach jaostoon edustajaksi valittiin Tsempistä Sini Korhonen.

 

- PSL:n, hiihtolomaviikolla 9, järjestämällä Sporttileirillä olivat lentopalloa ohjaamassa Heidi Harjula ja Eveliina Sapattinen.

 

 

4) VARSINAINEN TOIMINTA

 

4.1 Koulutus- ja valmennustoiminta

 

- Valmentajille pidettiin kauden aikana kaksi valmentajapalaveria 13.4.09 ja 13.8.09.

- juniorituomarikoulutus pidettiin 13.3.09. Siihen osallistui 19 C- ja B-ikäistä sekä 17 D-ikäistä junnua ja 1 aikuinen.

- koulutuksiin osallistui vuoden aikana 8 henkilöä sekä seurassa koulutettiin 8 Fitvolley-ohjaajaa.

 

4.2 Kilpailutoiminta

 

Seuran 22 joukkuetta osallistui maakunnan, alueen ja Liiton sarjoihin laajalla rintamalla. Miesten 2-sarjaa pelasi yhdistetty joukkue Tsemppi-Passarit nimellä Team Länsi-Savo.

 

Kevät 09:

 

SM-sijoitukset; A-pojat pronssia, A-tytöt 9.sija, B-pojat 10.sija ja C-pojat 11.sija

C-tyttöjen tie päättyi SM-sarjassa runkosarjan otteluihin. B-tyttöjen 1-joukkueen tie katkesi SM-sarjassa välieriin.

 

Vantaan Baltic Sea turnaus 3-4.1.2009; Tsempiltä osallistui turnaukseen viisi joukkuetta. Sijoitukset; B-tytöt 1 7.sija, B-tytöt 2 11.sija , C-pojat 5.sija , C-tytöt -94 8.sija ja D-pojat 5.sija.

 

B-aluejoukkueen sijoitukset Raahe 17-18.1.09;

Tytöt Itä 1; 7.sija ja Itä 2; 8.sija Tsempistä joukkueissa yhteensä 5 tyttöä.

Pojat Itä 1; hopeaa. Joukkueessa Tsempistä 2 pelaajaa. Itä  2; 7.sija. Ei pelaajia Tsempistä.

  

Itä-Suomi Cup pelattiin toukokuussa;

C-pojat; Etelä-Savo1 kultaa ( 5 tsemppiläistä), Etelä-Savo2 pronssia (2 tsemppiläistä)

C-tytöt; Etelä-Savo1  5.sija (4 tsemppiläistä), Etelä-Savo2 6.sija. Ei pelaajia Tsempistä.

D-pojat; Etelä-Savo1 kultaa (4 tsemppiläistä), Etelä-Savo2 pronssia (3 tsemppiläistä)

D-tytöt; Etelä-Savo1 kultaa (3 tsemppiläistä), Etelä-Savo2  7.sija (2 tsemppiläistä)

 

Kesä -09:

 

Power Cup Oulussa; N22-naiset hopeaa, A-pojat kultaa, A-tytöt hopeaa, B-pojat 10.sija, B-tytöt1 15.sija, B-tytöt2 34.sija, C-pojat 5.sija, C-tytöt1 26.sija, C-tytöt2 29.sija, D-pojat 4.sija, D-tytöt1 6.sija, D-tytöt2 48 sija, D-pojat tiikerisarja 5.sija, D-tytöt1 tiikerisarja 38.sija ja 2-joukkue 69sija, E-pojat tiikerisarja 26.sija, E-tytöt tiikerisarja 13.sija ja F-sekajoukkue 5.sija.

 

Beach volley Junior Tour 2009 finaalitulokset; U18P 5.sija, U18T 4.sija ja 7.sija, U16P 1.sija, U14P 1.sija ja U14T 2.sija ja 5.sija.

 

Syksy 09:

C-aluejoukkueiden kisat olivat 25-27.9.2009 Nurmossa.

Sijoitukset: Tytöt Itä 1 4.sija ja Itä 2 9.sija. Tsempiltä oli kaksi pelaajaa ykkösjoukkueessa ja yksi pelaaja kakkosjoukkueessa.

Pojat Itä 1 4.sija ja Itä 2 9.sija. Kakkosjoukkueessa pelasi Tsempistä kaksi pelaajaa.

 

Maakuntasarjassa:

B-tytöt1; 1.sija, B-tytöt2; 3.sija

C-tytöt95; 3.sija, C-tytöt96; 2.sija

D-tytöt; 2.sija ja D-pojat; 4.sija

E-tytöt; 1.sija

 

Aluemestaruusturnauksessa:

B-tytöt 1 5.sija

B-tytöt 2 10.sija

B-pojat 1.sija, ei yhtään hävittyä ottelua!

C-pojat 4.sija

C-tytöt95 5.sija

C-tytöt94 8.sija

 

Naisten 2-sarja:

Naiset olivat omassa lohkossaan 3.sijalla, joka oikeuttaa keväällä 2010 ylemmän jatkosarjan peleihin.

 

Miesten maakuntasarja:

6.sijalla syksyn pelien jälkeen.

 

 

4.2. Tiedotustoiminta

- “Tsempiläinen” julkaistiin 2 kertaa.

- Seuran juniorijoukkueiden menestyksestä uutisoitiin useaan otteeseen paikallisessa Pieksämäen Lehdessä sekä maakuntalehdistä Savon Sanomissa ja Länsi-Savossa.

- Seuran kotisivuja päivitti Ari Puikkonen. Osoite on www.pieksamaentsemppi.fi

 

4.3 Suhdetoiminta

- Tuula Poimala-Ylönen jatkoi seuran sinettiseuravastaavana

- Lentopalloliiton liittovaltuustossa Heikki Holopainen oli mukana koko vuoden 2009.

- Maakuntaparlamenttiin puheenjohtajaksi valittiin Heikki Aspegren.

- Seuran D-juniorit toimivat pallotyttöinä ja -poikina Pieksämäki Volleyn ja Saimaa Volleyn liigaotteluissa.

- Jorma Laasonen toimi PS-liikunnan hallituksessa varapuheenjohtajana.

 

4.4 Nuorisotoiminta

- Seuran nuorisotoiminta on edelleen lentopallon parissa tapahtuvaa valmennus- ja kilpailutoimintaa. Seura liikuttaa paikkakunnan junioreita vauvasta 20-vuotiaisiin A-junioreihin saakka.

-19 valmennusryhmää käyttää viikoittain paikkakunnan saleja yli 50 tuntia. 20 juniorijoukkuetta ja 3 aikuisten joukkuetta edustavat Tsemppiä laajalla alueella.

- Nuorisotoiminnan tärkeä osuus on osallistua PSL:n, EsLin ja Lentopalloliiton tapahtumiin.

 

4.6 Talkootyö

- Talkootyö erilaisissa muodoissa on elinehto junioriseuran toiminnalle. Sen ansiosta saadaan pelaajamaksut pysymään siedettävinä. Partaharjun kesäteatterin kahvitukset, Lehtiseppien väliinlaittotalkoot, otteluiden kanttiinit ja miesten pelien lipputulot toivat tuntuvan lisän seuran kassaan. Lisäksi syksyllä alkanut kolme vuotta kestävä sopimus kaupungin kanssa Poleenin narikan hoitamisesta kartuttivat seuran kassaa menneellä kaudella.

 

 

5) TALOUDELLINEN TOIMINTA

- Vuoden 2009 tilinpäätös osoittaa 2779 euron ylijäämää eli toiminnan tulot olivat menoja suuremmat. Seuran kokonaismenot vuoden 2009 aikana olivat 85.854 euroa (90.944 e 2008). Kulut olivat 5,6 % pienemmät kuin edellisenä vuonna.  Suurimmat kulut olivat Power Cup Oulu 20.893 euroa (14889 e), matkat 13.561 e (11.297 e), pelaajalisenssit 9.374 e (10.977 e) ja hallintokulut 9.961 e (7.711). Henkilöstömenot putosivat huomattavasti edelliseen vuoteen verraten, koska syyskuussa aloittaneen päätoimisen työntekijän palkkauksen maksoi Pohjois-Savon liikunta ja seuran osuus kirjattiin hallintokuluihin 734 e (11.985 e). Suurimmat tulolähteet olivat pelaajamaksut 19.638 e (22.588 e), Powermaksut 16.914 e (12.293 e), avustukset 12.988 e (14.764 e), sponsoritulot 10.750 e (12.977 e) ja talkootulot 13.739 e (9.522 e).

Seura on hoitanut laskut ajallaan ja maksuvalmius on ollut hyvä.  Seuralla on shekkitilit yhteistyökumppaneina toimivissa Pieksämäen Osuuspankissa ja Sampo-pankissa.

Tsemppi pääsi mukaan vuonna 2009 Pohjois-Savon Liikunnan hallinnoimaan Like hankkeeseen. Hankkeen avulla palkattiin syyskuun alusta seuralle ensimmäinen päätoiminen työntekijä. Hänen tehtävänään on suunnitella, markkinoida ja toteuttaa Pieksämäellä hyvinvointiliikuntaa yhteistyökumppaneille ja yhteisöille. Alkuvaiheessa seura saa pääosan työntekijän palkkausrahoista hankkeen kautta, mutta jatkossa seuran on hoidettava pääosa itse. Tähän meidän täytyy varautua jo etukäteen ja viime vuoden tulos auttaa tämän tavoitteen toteutumista.

 Talkootulojen lisäyksessä näkyy syksyllä alkanut Poleenin narikka. Seuramme ilmoittautui teatterin naulakkotalkootulojen osalta arvonlisäverovelvolliseksi. Kiitokset kuluneesta vuodesta koko seuran ahkeralle talkooväelle. Ilman teitä emme pysyisi toimimaan yli kahdenkymmenen joukkueen voimin ja edistämään pieksämäkeläisten hyvinvointia ja terveyttä sekä viihtyvyyttä.

 

 

6) TYÖNTEKIJÄT

 

Työntekijänä LIKE-hankkeessa aloitti 1.9.2009 Sari Kuivalainen.

Valmennuspäällikkönä jatkoi Jari Lappalainen.

 

 

7) MUU TOIMINTA

 

Sinettiseura-auditoinnin 2.3.2009 suorittivat lentopalloliiton edustajan Risto Kovanen ja EsLi:stä Anna Parta. Johtokunnan lisäksi paikalla seuran edustajina Ari Sapattinen, Timo Tarkiainen ja Paula Korhonen. Auditoinnin johdosta seuralle tehtiin valmentajien koulutus-suunnitelma.

 

Seuralla toimi taaperojumpparyhmä, 2 liikuntaleikkikouluryhmää.

 

Harrasteliikuntaryhmä kokoontuu kerran viikossa yhteistyössä seurakunnan kanssa. Lisäksi 15-19 –ikäisten tyttöjen harrastajaryhmä kokoontui syksyn ajan kerran viikossa.

 

6.3 pelattiin Yhteisvastuu lentopallopeli C-tytöt94 vastassaan piispan joukkue Uuden kirkon liikuntasalissa .

 

EsLi:n kevätkokoukseen 8.4 Mikkelissä osallistui Jorma Laasonen.

 

Kauden päättäjäiset järjestettiin 24.5 Partaharjussa, jossa palkittiin seuran aktiiveja ja menestyneitä junnuja. Pikkujoulut pidettiin 20.12 samassa paikassa.

 

Tsempiltä oli 20 järjestyksenvalvojaa 22.8 pidetyssä konsertissa Poleenin puistossa.

 

Isänpäivänä Tsemppi oli mukana EsLi:n järjestämässä tapahtumassa.

 

Tsemppiläisiä osallistui partnereina Salossa kehitysvammaisten SM-turnauksen Unifil-sarjaan saavuttaen hopeaa.

 

Etelä-Savon urheiluväelle järjestetyssä illanvietossa 9.12 Tsemppiä olivat edustamassa Juha ja Paula Korhonen.

 

 

Toimintakertomuksen laativat

Pieksämäellä  

 

 

Heikki Holopainen -puheenjohtaja                                                                                   Juha Korhonen -rahastonhoitaja                                                                                            Sari Kuivalainen -sihteeri

                                                              

Sivu päivitetty 22.4.2010